H&V blogi

Tunnettuuden ja myynnin buustia videolla



Yritys- ja tuotetason videot ovat kuuminta hottia. Videotuotannot eivät kuitenkaan näennäisestä helppoudestaan huolimatta ole läpihuutojuttuja, vaan vaativat selkeää kaupallista suunnittelua onnistuakseen. Mitä pitäisi ottaa huomioon videoprojektissa, ja mitkä roolit budjetilla ja taiteellisella laadulla on yhtälössä?

Liikkuvan kuvan, tekstin ja äänen yhdistämisellä saadaankin aikaan tehokas viestinnällinen kokonaisuus. Toisaalta ostajan näkökulmasta haasteita löytyy monestakin näkökulmasta. Videoitahan voidaan tehdä fiilispohjalta ja julkaisuja toteuttaa, kun siltä tuntuu. Silloin ollaan Lotto-bisneksessä – se joko osuu tai uppoaa – muuta kokonaissuunnitelmaa taustalle ei välttämättä ole. Jos yritys päättää investoida tuhansia euroja yksittäiseen videoon, ja esimerkiksi levityksen osalta kanavia ei ole oikein harkittu etukäteen, voi investointi mennä pahasti metsään. Pahimmissa tapauksissa video voi päätyä messuosaston taustalle pyörimään, kun muutakaan ei lopulta keksitty.

Sen enempää videoissa kuin muissakaan markkinointiviestinnän toteutuksissa raha ei ole se kaikista ratkaisevin asia. On monia lanseerauksista, joissa on poltettu paljon rahaa ja haluttuja tuloksia ei ole saatu. On myös menestystarinoita, joihin on investoitu maltillisesti, ja niistä on syntynyt ilmiöitä. Viimeksi mainituissa avaintekijöinä ovat yleensä olleet innostunut määrätietoinen tiimi, toimivat ideat, riittävät tekniset ratkaisut, ajoitus sekä lopulta onni.

Videoiden osalta ratkaiseva työvaihe on editointi, kun kuva, ääni ja teksti yhdistetään. Jotta silloin on tarvittavat materiaalit käytössä, tulee tilaajalla ja videon tuottajalla olla ennakkoon yhteinen käsitys, mitä ollaan myymässä. Muutoin syntyy herkästi ohjaajan näköisiä taideteoksia, joka joskus voi olla hyvä juttu. Esimerkiksi musiikkivideossahan on usein vahvasti mukana ohjaajan taiteellinen vapaus, mutta loppupeleissä videolla halutaan edistää tuotteen tunnettuutta sekä myyntiä.

Videotuotanto on laji, joka herättää mielipiteitä – positiivisia ja negatiivisia. Tärkeintä on se, että tilaaja ja tekijät tietävät, millaista kokonaisuutta ollaan tekemässä, johon video lopulta linkitetään.

Ohessa muutamia esimerkkejä yritys- ja tuotevideoista, joita olemme tuottaneet tukemaan viestintää, markkinointia ja myyntiä.

Mahtava moka, tuote-esittely
Kun moka on organisaatiolle merkittävä investointi, miten se saataisiin tuottamaan? Katso video, josta kaikki puhuvat.

KeyCon, yritysesittely
Avainturvallisuuden oletetaan usein olevan kunnossa, mutta onko se? Maalarin haalareissa avaimen saa helposti ilman selityksiä. Näin ei saisi tapahtua. Katso video, joka aloitti julkisen keskustelun aiheesta.

Expense Reduction Analysts, asiakastarina Aava
Kustannusten hallintaa terveydenhoidon ympäristössä. Onko omalla organisaatiolla tarpeeksi aikaa oikeasti perata kustannuksia läpi, vai onko ulkopuolinen asiantuntija parempi vaihtoehto? Katso video.

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä teidän organisaatiolle kustannustehokas malli liittää video osaksi viestintä, markkinointia ja myyntiä.


H&V DigiEnsin Yritysvideo on kustannustehokas palvelukonsepti viestinnällisesit ja kaupallisesti tehokkaan videon tai videosarjan tuotantoon. Yritysvideo on osa H&V DigiEnsin -palvelukokonaisuutta. Suosittelemme Yritysvideo-palvelua tukemaan H&V DigiEnsin Sisältö ja H&V DigiEnsin Fullbound -sisältökokonaisuuksia.
Tietoja kirjoittajasta
Marko Alanko
Account Director
MBA
040 – 512 2688
marko.alanko@harkonsalovesa.fi
Marko osaa kirkastaa ja jäsentää oman, ostetun ja ansaitun median hallinnan sekä yhdistämisen myyntiin. Hän on toiminut laajoissa tuotteistuksen, markkinoinnin, myynnin sekä digitaalisen liiketoiminnan johtamisen ja kehittämisen rooleissa. Näkemystä ja kokemusta on kertynyt kotimaisilta ja kansainvälisiltä markkinoilta. Hänen laajasta osaamisestaan on varmasti hyötyä asiakkaan strategisissa ja operatiivisissa hankkeissa. Marko tuntee myös hyvin luovat alat ja niiden monimuotoisen IPR-liiketoiminnan. Hänen mottonsa on: ”Make It, Get It Out There & Help Me Find It”.

Harkonsalo & Vesa Public Relations Oy

 020 - 741 6940

Köydenpunojankatu 7 A 1, 00180 Helsinki

info@harkonsalovesa.fi

www.harkonsalovesa.fi

Laskutustiedot

Verkkolaskuosoite:

Operaattori:

Y-tunnus:

FI2757804120038267

OKOYFIHH

0997022-2